TURKKILAINEN VAN

Kuva: Alan Robinson

Turkkilainen Van-kissa on Kaakkois-Aasiasta, Van-järven ympäristöstä kotoisin oleva luonnonrotu. Kotiseudullaan sitä on pidetty kotikissana satojen vuosien ajan. Rodunjalostustyö alkoi 1950-luvulla Englannissa, kun lomaltaan palannut pariskunta toi mukanaan kaksi rotupuhdasta kissaa. Kantaa vahvistettiin jatkossa uusilla tuonneilla Turkista. Virallisen hyväksynnän rotu sai 1969 ja Suomeen ensimmäiset vanit tulivat 1980-luvun puolivälissä.

Van-kissa on puolipitkäkarvarotu, jonka turkin väri on kalkinvalkoinen, silkkinen, vailla aluskarvaa. Kissan häntä sekä korvien välissä sijaitsevat merkit ovat kastanjanpunaiset, mikä väritys on tälle kissalle tyypillinen, myös creme väri sallitaan. Punaisia merkkejä saattaa tosin esiintyä muuallakin vartalolla. Kissan kesäturkki on huomattavasti talviturkkia lyhyempi.

Van-kissa on vartaloltaan keskikokoinen, pitkä ja vankka, uros on erityisen lihaksikas. Jalat ovat keskipitkät ja voimakkaat, käpälät sirot ja pyöreät, tupsulliset. Pään muoto on lyhyt kiila, nenä pitkä ja suora, joskin profiilissa on heikko painauma. Korvat ovat suuret, alhaalta leveät, hyvin karvoittuneet ja sijaitsevat korkealla päälaella. Silmät ovat suuret, soikeat ja meripihkan keltaiset, siniset tai eriväriset. Tuuhea pensasmainen häntä on usein heikosti raidallinen.Nykyisin on perinteisen punavalkean värin lisäksi alettu kasvattamaan muun värisiä vaneja, kuten mustavalkeita, sinivalkeita ja kilpikonnavalkeita.

Luonteeltaan turkkilainen vani on itsenäinen, eloisa, älykäs, ystävällinen kissa, joka kiintyy kovasti ihmiseen. Se ei kuitenkaan pidä siitä, että sitä kanniskellaan paikasta toiseen ja sylissäkin se viihtyy, jos haluaa. Vani kiipeilee mielellään ja muista kissoista poiketen pitää paljon vesileikeistä, jopa uimisesta.