KARTUSIAANI

Kuva: Griselda De Verneuil

Kartusiaanin tarkkaa alkuperää ei tiedetä. Yksi tarina kertoo munkkien tuoneen ne Ranskaan jostain eteläisestä Afrikasta, toinen tarina väittää munkkien kehittäneen rodun Grande Chartreusen luostarissa. Kaikki tarinat näyttävät kuitenkin liittyvän luostareihin. Vakavaa kasvatusta tuskin oli ennen 1920-lukua, jolloin kartusiaani oli jo melkein hävinnyt. Tuolloin kaksi ranskalaista naista aloitti kasvatusohjelman, joka pelasti kartusiaanin. 1980-luvun alku oli uusi käännekohta kartusiaanille. Brittiläinen lyhytkarva erotettiin omaksi rodukseen (aikaisemmin se oli arvosteltu yhdessä eurooppalaisten kanssa) ja kaikki kolme rotua saivat uuden standardin. Tämä aiheutti mm. sen että kartusiaanit hävisivät Suomesta kokonaan. Tällä hetkellä kartusiaaneja löytyy eniten rodun kotimaasta Ranskasta sekä Italiasta, Suomessa on tällä hetkellä muutama kartusiaani.

Usein kuulee sanottavan, että kartusiaani on sama kuin sininen brittiläinen lyhytkarva, mutta tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, se sijoittuu tyypiltään venäjän sinisen ja britin väliin.

Kartusiaani on kooltaan keskikokoinen tai suuri. Pää on leveä ja kallo korvien välistä litteä, nenä leveä ja suora, korvat keskikokoiset ja korkealle sijoittuneet. Silmät ovat suuret ja avoimet, eivät liian pyöreät.

Kartusiaanin turkki kiiltävä, villava juuresta ja kaksinkertainen. Värissä kaikki sinisen vivahteet hyväksytty, vaalean siniharmaa on kuitenkin ihanteellisin.

Turkin värin toivotaan olevan mahdollisimman tasainen. Silmien värin tulee olla syvän keltaisesta syvään kupariin, vihreän vivahde tai liian haaleat silmät ovat virhe.

Kartusiaani on suhteellisen rauhallinen, ystävällinen ja seurallinen rotu.

Kuva: Maria Di Piazza

Kuva: Maria Di Piazza